Radiotaajuuksien käyttö julkisella sektorilla

Julkisen sektorin elimet ovat merkittäviä taajuuksien käyttäjiä. Taajuuksien tärkeimmät julkisen sektorin käyttäjät ovat puolustus, tiede- ja tutkimusyhteisö, navigointi ja maanhavainnointi, julkinen liikenne (erityisesti turvallisuusviestintä), yleinen turvallisuus ja hätäpalvelut (poliisi, palokunta, ensiapu, etsintä- ja pelastustoiminta, katastrofiapu).

Nämä palvelut olivat ensimmäisiä, jotka ottivat käyttöön radioteknologiaa, esimerkiksi yleistä turvallisuutta ja puolustusta varten. Ne ovat edelleen etusijalla hallitusten myöntämien taajuuksien, erityisesti alle 15 GHz:n arvoisten taajuuksien, jakamisessa. Nämä julkisen sektorin elimet tarjoavat palveluja kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla.

Taajuuksien rajatylittävän käytön koordinointi julkisella sektorilla

Taajuuksien käyttö julkisella sektorilla liittyy usein kansallisella tasolla määriteltyihin yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin. Näin ollen se kuuluu ensisijaisesti kansalliseen toimivaltaan. Monissa tapauksissa julkiset palvelut on kuitenkin järjestettävä koordinoidusti yli rajojen. Sen vuoksi taajuuksien julkista käyttöä koordinoidaan joissakin tapauksissa maailmanlaajuisesti ja EU:n tasolla.

Kansainväliset neuvottelut

Taajuuksien jakamista harkitaan ja neuvotellaan yleensä maailmanlaajuisesti. Päätökset tehdään radio-ohjesääntöön tehtävinä muutoksina, jotka edellyttävät konsensusta Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) World Radiocommunication Conferences (WRC) -konferenssissa.

Useilla aloilla, kuten siviili-ilmailussa, meriliikenteessä, avaruudessa ja satelliiteissa, maanhavainnoinnissa, meteorologiassa ja tieteellisissä palveluissa, taajuuksien käyttö riippuu Yhdistyneiden kansakuntien alakohtaisten erityisjärjestöjen ja -virastojen tekemistä valinnoista. Näihin kuuluvat Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO), Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) ja Maailman ilmatieteen järjestö (WMO).

Taajuudet

Koska taajuuksien käyttö julkisissa palveluissa on järjestettävä koordinoidusti yli rajojen, EU:n alakohtaiset politiikat ovat merkityksellisiä taajuuksien kannalta. Esimerkkejä ovat viestintäliikenne (yhtenäinen eurooppalainen ilmatila, tieliikenneturvallisuus, satelliittinavigointi), avaruusala (Euroopan avaruuspolitiikka), ympäristö (maanhavainnointi, pelastuspalvelu), terveys (osallisuus, sähköinen terveydenhuolto), turvallisuus (rajavalvonta) ja tieteelliset palvelut.

Taajuuspolitiikan yleisenä tavoitteena on maksimoida Euroopan radiotaajuuksien käytöstä saama sosiaalinen ja taloudellinen arvo. Koska julkinen sektori on merkittävä taajuuksien käyttäjä, tällaisen käytön olisi oltava mahdollisimman sosioekonomisesti tehokasta. Tasapainoinen EU:n taajuuspolitiikka edellyttää näin ollen julkisen sektorin taajuustarpeiden huomioon ottamista, vaikka useat julkisen sektorin käyttötyypit eivät kuulu EU:n oikeudelliseen ja institutionaaliseen toimivaltaan. Operatiivisen suorituskyvyn parantaminen ja taajuuksien taloudellisen ja sosiaalisen arvon lisääminen voisivat mahdollisesti parantaa julkisten palvelujen tarjontaa ja parantaa Euroopan talouden yleistä kilpailukykyä.

Siitä, missä määrin taajuuksien julkinen käyttö kuuluu EU:n lainsäädännön piiriin, on päätettävä tapauskohtaisesti. Joillakin EU:n tasolla hyväksytyillä yhdenmukaistamistoimenpiteillä pyritään tukemaan taajuuksien julkista käyttöä esimerkiksi älykkäiden liikennejärjestelmien tieliikenneturvallisuuteen liittyvissä sovelluksissa.

Jatkokäsittelyyn liittyvät kysymykset:

• Lisätään julkisella sektorilla taajuuksien käytön avoimuutta tekemällä säännöllisiä taajuuksien käyttöä koskevia selvityksiä ja arvioimalla julkisen sektorin odotettavissa olevia tulevia tarpeita. Julkisen sektorin taajuuksien jakamista koskevien pitkän aikavälin strategisten suunnitelmien laatiminen.
• EU:n erityispolitiikkoihin liittyvien julkisten palvelujen ja sovellusten tarjoamiseen liittyvien taajuustarpeiden arviointi: lentoliikenne (ilmaliikenteen hallintaa koskevat yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan aloitteet), rautatieliikenne (Euroopan rautatieliikenteen hallintajärjestelmä – ERTMS), tieliikenne (älykkäät liikennejärjestelmät), hätäviestintä ja yleisen turvallisuuden viestintä (PPDR) jne.
• Koska taajuuksien resurssi on rajallinen ja niuka, on tärkeää tehdä valintoja julkisen sektorin ja muun kuin julkisen sektorin (yksityisen tai kaupallisen) käytön taajuuksien jakamisen välillä ja luoda mekanismeja realistisen tasapainon löytämiseksi.
• Taajuuksien uudelleenkohdentaminen tai uudelleenjako sellaisia käyttötarkoituksia tai käyttäjiä varten, jotka tuottavat enemmän sosioekonomista arvoa – julkisen sektorin käyttäjien välillä tai julkisen ja ei-julkisen sektorin käyttäjien välillä. Muutokset taajuuksien käytössä olisi toteutettava oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti.
• Julkisen sektorin elinten langattomien laitteiden ja palvelujen hankintaan käyttämät hankintaprosessit vaikuttavat taajuustarpeisiin sekä taajuuksien tehokkaan käytön että yhteentoimivuuden kannalta. Laitteiden ja teknologiavalintojen hankinnassa olisi noudatettava hyviä taajuushallintokäytäntöjä.
• Taajuuksien käytön yhdenmukaistaminen julkisella sektorilla seuraavien tavoitteiden saavuttamiseksi:
  • rajatylittävä (yleiseurooppalainen) palvelujen tarjoaminen;
  • mittakaavaedut laitetuotannossa;
  • mahdollisimman pienin mahdollinen puuttuminen kansallisten järjestelmien välillä.
• Kehitetään pitkän aikavälin strategisia suunnitelmia julkisen sektorin määrärahojen yhdenmukaistamiseksi Euroopan ja koko maailman tasolla.
• Taajuuskaistojen jakaminen julkisen sektorin käyttäjien välillä sekä julkisen sektorin ja muiden kuin julkisen sektorin käyttäjien välillä taajuuksien käytön optimoimiseksi. Taajuuksien yhteiskäytön lupaavien mahdollisuuksien kartoittaminen.

Investoidaan tutkimukseen ja teknologiseen innovointiin, jotta voidaan tehostaa taajuuksien käyttöä, lisätä taajuuskaistojen jakamista, parantaa yhteentoimivuutta ja mittakaavaetuja Euroopan tasolla. Sellaisten taajuusalueiden tunnistaminen, joilla otetaan käyttöön uusia, spektrisesti tehokkaita teknologioita julkisen sektorin käyttöön ja siten poistetaan käytöstä vanhentuneet tekniikat, johtaa usein ”digitaalisiin osinkoihin” tai taajuuksien uudelleenjakamiseen 700 MHz:n taajuusalueella, joka määritellään UHF-kaistan yläsegmentiksi (698–806-MHz) TV:n digitalisoinnin edetessä, kanavia siirretään ja taajuudet vapautetaan mobiililaajakaistapalveluille.