”NöGIG 2” tuo nopeat yhteydet Ala-Itävallan maaseudulle
Riippuen siitä, mitkä roolit markkinatoimijat ottavat (fyysisen infrastruktuurin tarjoaja (PIP), verkon tarjoaja (NP), palveluntarjoaja (SP)), syntyy erilaisia liiketoimintamalleja.
Vertikaalisesti integroitu malli
Jos yksi markkinatoimija ottaa kaikki kolme roolia, sen sanotaan olevan vertikaalisesti integroitunut ja siitä johtuvaa liiketoimintamallia kutsutaan vertikaalisesti integroiduksi malliksi (esim. suuret teleoperaattorit).
Vakiintuneet teleoperaattorit omistavat yleensä passiivisen ja aktiivisen infrastruktuurin ja tarjoavat palveluja loppukäyttäjille. On olemassa muunnelmia, joissa operaattori tarjoaa kilpaileville palveluntarjoajille pääsyn tukkutasolla. Monissa tapauksissa viranomaiset ovat rakentaneet laajakaistaverkkoja vertikaalisesti integroitujen mallien mukaisesti. Tämä ei todellakaan ollut harvinaista kunnallisten verkostojen uraauurtavina vuosina.
Joissakin tapauksissa, erityisesti jos vertikaalisesti integroituneella toimijalla katsotaan olevan huomattava markkinavoima, asetuksessa edellytetään, että verkkoon pääsy avataan kilpailijoille joko passiivisella tai aktiivisella tasolla. Tällöin verkon omistaja suunnittelee verkon toimittaakseen omia palvelujaan ja antaa kilpailijoilleen käyttöoikeuden verkon suunnittelun kanssa yhteensopivissa muodoissa. Vaikka vakiintuneet operaattorit joskus kutsuvat tätä mallia ”avoimeksi käyttöoikeuksiksi”, se on todellisuudessa vertikaalisesti integroitu malli, jossa on eriytetty tarjonta (joko fyysisessä kerroksessa, jota kutsutaan tilaajayhteyksien eriyttämiseksi (LLU) tai aktiiviselle kerrokselle, jota kutsutaan bittivirtayhteydeksi).
Vain tukkutason verkkomalli
Jos roolit erotetaan toisistaan, puhumme vain tukkutason verkkomallista. Pelkässä tukkuverkossa infrastruktuuri on kaikkien markkinaosapuolten saatavilla tasavertaisin ehdoin. Tämä voi tapahtua eri muodoissa riippuen siitä, toimiiko verkon omistaja pelkästään PIP-tasolla vai myös NP-tasolla. Jos verkon omistaja on mukana vain PIP-tasolla, verkon omistaja päättää joko jättää korkeammat tasot markkinatoimijoille (markkinoiden kilpailu) tai sopia NP:n roolista yhdelle markkinatoimijalle tietyksi ajaksi (markkinoiden kilpailu), jonka tehtävänä on tarjota loppukäyttäjille yhteyksiä kilpaileville palveluntarjoajille.
Näin ollen voidaan yksilöidä kolme muunnelmaa pelkästään tukkukaupan liiketoimintamalleissa:
- Vain passiivisen kerroksen tukkumyynti (tunnetaan myös nimellä Passive-Layer Open Model (PLOM))
- Vain aktiivinen kerros tukkumyynti (tunnetaan myös nimellä Active-Layer Open Model (ALOM))
- Vain tukkukauppa (tunnetaan myös nimellä kolmikerroksinen avoin malli (3LOM))
Vain passiivisen kerroksen tukkukauppamalli
Tässä mallissa yhteisö (esim. viranomainen, paikallinen osuuskunta tai yksityinen sijoittaja riippuen valitusta sijoitusmallista) rakentaa ja ylläpitää passiivista infrastruktuuria, joka asetetaan kaikkien markkinatoimijoiden saataville oikeudenmukaisin ja syrjimättömin ehdoin. Tämä yksikkö ottaa passiivisen infrastruktuurin käyttöön joko suoraan tai vakiohankintana markkinoille, jotka koostuvat maa- ja vesirakennus- ja verkon käyttöönottoyrityksistä mutta eivät televiestintäoperaattoreista. PIP säilyttää passiivisen infrastruktuurin omistajuuden ja ylläpitää toimintaa ja ylläpitoa.
Tällaisessa mallissa laajakaistaverkko on avoin passiivisella tasolla, ja kilpailevat operaattorit, kuten integroidut verkko- ja palveluntarjoajat tai palveluntarjoajat, jotka myyvät yhteyksiä palveluntarjoajille, saavat loppukäyttäjille pääsyn suoraan fyysisten yhteyksien kautta.
Aktiivinen kerros tukku-vain malli
Tässä mallissa yksi taho ottaa käyttöön passiivisen ja aktiivisen kerroksen ja käyttää sitä (toimii siis integroituna fyysisenä infrastruktuurina ja verkon tarjoajana). Tämä yksikkö sijoittaa aktiivisia laitteita kaikkiin liityntäkeskuksiin ja rakentaa avoimen, operaattorineutraalin verkon, jonka yli kaikki palveluntarjoajat voivat toimittaa palvelujaan kaikille loppukäyttäjille.
Tämän mallin tärkein ero verrattuna vain passiivisen kerroksen tukkukauppaan on se, että yksi yksikkö valvoo aktiivisten laitteiden asentamista kaikkiin liityntäkeskuksiin. Tämä toisaalta vähentää operaattoreiden vapautta suunnitella omaa liityntäverkkoaan, mutta toisaalta palvelujen tarjoaminen kaikille verkon loppukäyttäjille on helpompaa ja halvempaa.
Vain tukkukaupan välittynyt malli
Vain tukkukaupan välitteisessä mallissa (tai kolmikerroksisessa avoimessa 3PLOM-mallissa) PIP:n, NP:n ja SP:n roolit erotetaan nimenomaisesti toisistaan. Tässä tapauksessa viranomaisella on sama rooli kuin passiivisen kerroksen mallissa, mutta aktiivisella tasolla NP-rooli annetaan hankinnoilla ulkopuoliselle yksikölle. Tämä kolmannen osapuolen NP toimii näin ollen sovittelijana (eli mallin nimi) sijoittamalla aktiivisia laitteita kaikkiin liityntäkeskuksiin, ja se rakentaa vain tukkutason, operaattorineutraalin verkon. Riippumattomat palveluntarjoajat saavat aktiivisen kerroksen pääsyn, tyypillisesti sijoittamalla laitteensa keskitettyyn paikkaan, jotta ne voivat toimittaa palvelujaan kaikille loppukäyttäjille. Palveluntarjoajat puolestaan pitävät välitettyä mallia hyvin samanlaisena kuin aktiivikerrosmalli. Verkko-omistajien (PIP) näkökulmasta välitetty malli edellyttää samantasoista sitoutumista ja teknistä osaamista kuin passiivisen kerroksen malli. Vain tukkukaupan välittynyt malli voi näin ollen olla hyvä vaihtoehto pienemmille verkoille harvaan asutuilla alueilla.
Liiketoimintamallin valitseminen
Riippuen osallistumisen tasosta julkisella viranomaisella on enemmän tai vähemmän sananvaltaa liiketoimintamallin määrittelyssä. Myös demografiset, kaupalliset ja kulttuuriset olosuhteet ovat tärkeitä mallin valinnassa. Yleisesti ottaen liiketoimintamalli, joka mahdollistaa kaikille sidosryhmille win-win-tilanteen, lisää projektin onnistumismahdollisuuksia. Joitakin kysymyksiä, joihin pitäisi vastata tässä prosessissa, ovat:
- Miten väestö jakautuu? Kaupunkialueiden ulkopuolella passiivisen kerroksen tukkumyyntiä ei yleensä suositella.
- Onko suunnitelma tukea operaattoria, jolla on huomattava määrä infrastruktuuria ja joka jo toimii palveluntarjoajana? Vertikaalinen integraatio voi olla ainoa realistinen vaihtoehto. Valtiontukisääntöihin liittyvät käyttöoikeuksia koskevat velvoitteet on pantava täytäntöön.
- Onko julkisella viranomaisella riittävästi teknistä pätevyyttä, jotta se voi ottaa kansallisen hallintoneuvoston tehtävät vastaan? Onko mittakaavaetuja riittävästi? Vain aktiivisen kerroksen tukkumyyntimalli voi olla optimaalinen.
- Onko olemassa markkinatoimijoita, jotka ovat kiinnostuneita NP:n roolista? Harkitse välitettyä versiota pelkästä tukkumallista.
Lisätietoja on laajakaistainvestointioppaassa.
Viimeisimmät uutiset
Aiheeseen liittyvää
Aiheesta laajemmin
Laajakaistasuunnittelu-osio auttaa kuntia ja muita yhteisöjä onnistuneiden laajakaistakehityshankkeiden suunnittelussa.
Katso myös
Investoinnit julkisen ja yksityisen sektorin ja yksityisen sektorin verkostojen rahoittamiseen toteutetaan yhteistyössä olemassa olevan infrastruktuurin omistavien yksityisten toimijoiden ja viranomaisten kanssa.
Kunnat, kuntayritykset, yhteisyritykset ja yksityiset yritykset voivat osallistua laajakaistan kehittämisen yhteen, kahteen tai kaikkiin kolmeen vaiheeseen.
Fyysisen infrastruktuurin tarjoajan (PIP), verkontarjoajan (NP) ja palveluntarjoajan (SP) perusroolit voivat ottaa eri toimijat.
Laajakaistainfrastruktuurin käyttöoikeus on mahdollista eri verkkosolmukohdilla infrastruktuuri- ja sovellustasolla.
Alueellisen laajakaistakehityksen onnistumisen kannalta keskeistä on paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla poliittisesti tuettu suunnitelma, jossa tavoitteet yhdistetään erityistarpeisiin ja sidosryhmiin.
Toimintasuunnitelmassa esitetään yksityiskohtaisesti laajakaistastrategian täytäntöönpanoon liittyvät kustannukset, sidosryhmät, toimet, koordinointi ja seuranta.
Yleiskatsaus erilaisiin langallisiin, langattomiin ja tuleviin laajakaistateknologioihin sekä kuvaus niiden eduista, haitoista ja kestävyydestä.
Investointimallit tarjoavat mielenkiintoisia osallistumismahdollisuuksia viranomaiselle, joka osallistuu alueelliseen laajakaistakehitykseen.
Nopeiden laajakaistahankkeiden tärkeimmät rahoitusvälineet ovat omat varat, tuloihin perustuva rahoitus, lainat, oma pääoma ja avustukset.
Laajakaistalle myönnettävä valtiontuki voi olla tarpeen joissakin paikoissa, joissa markkinat eivät tarjoa tarvittavia infrastruktuuri-investointeja.
Laajakaistaverkko koostuu maantieteellisistä osista. Verkon topologia kuvaa, miten verkon eri osat ovat yhteydessä toisiinsa. Tärkeimmät topologiat selkärangan ja alueen verkostoille ovat puutopologiat, rengastopologiat ja meshed topologiat. Ensimmäisen mailin osalta kaksi...
Julkishallinnon roolien ymmärtämiseksi on hyödyllistä tarkastella laajakaistaverkon muodostavia eri tasoja sekä tärkeimpiä yritysrooleja.
Laajakaistaverkot edellyttävät erilaisia infrastruktuurityyppejä, jotka perustuvat erilaisiin logistisiin, taloudellisiin tai demografisiin olosuhteisiin. Käytä kysymyksiä auttaaksesi valitsemaan.
Laajakaistateknologioiden vertailu tuo esiin kunkin ratkaisun ominaisuuksia ja auttaa tekemään päätöksiä parhaasta ratkaisusta eri alueilla.